Vaatimaton alku

Alku oli hyvin vaikea. Kun saavuimme maahan, heti seuraavassa kuussa (2001, 26. tammikuuta) tapahtui tuhoisa maanjäristys, jossa kuoli yli 26 000  ihmistä ja sadat kylät tuhoutuivat täysin. Me menetimme kaiken, sillä talomme vaurioitui, mutta elämämme säilyi.

Herra alkoi toimia ihmisten keskuudessa merkkien ja ihmeiden kautta. Ensimmäinen oli tyttö, joka oli kuolemassa ja hänen vanhempansa olivat valmistautumassa hänen hautaamiseensa! Arkku pidettiin valmiina. Herra paransi tytön, ja koko kahdeksanhenkinen perhe otti Herran vastaan.

Ja toinen oli pankkiryöstäjä nimeltä Mohan Panniker, joka oli juuri päässyt vankilasta ja halusi paranemista äidilleen, joka oli halvaantuneena 28 vuotta. Jumala kosketti häntä ja teki hänet terveeksi. Kun tuo poika näki Herran voiman, hän antoi elämänsä kokonaan Herralle ja hänestä tuli myöhemmin evankelista.

Eräs toinen tyttö, jonka isä on temppelipappi, mutta joka oli hullu ja kahlittu, sai täydellisen parantumisen ja vapautuksen Herran toimesta.

Samaan aikaan aloimme mennä moottoripyörällä muihin kaupunkeihin rukoilemaan sairaiden puolesta ja jakamaan evankeliumia. Joskus matka kestää 15-18 tuntia karuilla teillä. Yksi kerrallaan Herra alkoi kutsua ihmisiä!. Vaikka kasteen antaminen ei ole sallittua ja se on rikos, josta voi saada 3 vuoden ankaran vankeusrangaistuksen, tänä päivänä yli 18 000 ihmistä on kastettu ja määrä kasvaa jatkuvasti.







INTIA




Vainoaminen:

 

Mutta mitä enemmän egyptiläiset ahdistivat heitä, sitä enemmän israelilaiset lisääntyivät ja levisivät, ja sitä enemmän egyptiläiset huolestuivat. 2. Moos. 1:12

cross, sunset, silhouette-1772560.jpg

Mutta Jumala alkoi toimia. Mikään ei voinut estää Herran työtä.

Minut vietiin useaan otteeseen poliisin huostaan ja jouduin olemaan siellä tuntikausia ja päiviä ilman syytä. Mukanamme olleita hakattiin ja heidät päästettiin ulos verta vuotavina. Heidän moottoripyöränsä poltettiin. Heidän koteihinsa heitettiin kiviä, kasteen ottaneille annettiin myrkkyä, tehtiin vääriä rikosilmoituksia, kirkkoihin istutettiin tahallaan hinduidoleita jne. Ne, jotka ottivat Herran vastaan, menettivät työpaikkansa.
Minusta ja muista pastoreista ja heidän työtovereistaan on kirjattu useita poliisiviranomaisten tekemiä rikosilmoituksia.

MIHIN USKOMME

Raamatun kirjoitukset ovat Jumalan inspiroimia, Pyhän Hengen vaikutuksesta syntyneitä.

On vain yksi todellinen Jumala, kolmiyhteinen Jumala, Isä, Poika ja Pyhä Henki. Jeesus on Jumalan poika, yhtä aikaa sekä jumalallinen että inhimillinen. Jumala ja ihminen.

Syntiinlankeemuksen seurauksena paha tuli maailmaan.

Kristuksen pelastustyön kautta jokaisella on pääsy takaisin Jumalan yhteyteen.

Synnit tunnustamalla, uskovienkasteessa saamme pelastuksen Kristuksen kautta. Pyhä Ehtoollinen muistuttaa meitä Kristuksen kärsimyksestä ja kuolemasta. Pyhän Hengen kaste ja kielilläpuhuminen vahvistaa uskovia palvelustehtävässään. Sairaiden paraneminen rukouksen kautta on mahdollista myös tänä päivänä niin kuin Jeesuksen aikana.

Jumalan Jeesuksessa Kristuksessa valmistaman sovituksen vastaanottaminen tekee ihmisen pyhäksi. Pyhitys on elinikäistä kilvoitusta eroon pahasta ja yhä lähemmäs Jumalaa, enemmän Kristuksen kaltaiseksi.

MISSIOMME

Tavoittaa 10 miljoonaa ihmistä noin 5000 kylässä, joita Jumalan armo ei ole vielä saavuttanut.

Rakentaa uusia kirkkorakennuksia ja kouluttaa uusia pastoreita.

Vakiinnuttaa kaksi raamattukoulua, ravitsemaan ja vahvistamaan uskovia hengellisesti.

Hankkia pastoreille tarvittava, varustus: mm. polku- tai moottoripyörä.

Perustaa rukoustiimejä rukoilemaan Intian puolesta.

Järjestää turvapaikka, ruoka ja koulutus laiminlyödyille ja orvoille lapsille.

Varmistaa puhdas juomavesi jokaiseen kylään.

Opettaa seurakuntien johtajat keskittymään evankeliumiin julistamiseen, jumalanpalvelukseen, Jumalan ylistämiseen sekä opetuslapseuttamiseen ja kärsivien ihmisten rinnalla kulkemiseen.

Translate